Teuvan kunta mahdollistaa tilojen vuokraamisen ja varaamisen kuntalaisten, yhdistysten ja yritysten käyttöön. Teuvan kunta noudattaa tilavarauksissaan seuraavia ehtoja, joita täydennetään tilakohtaisin ehdoin.

1. Tilan varaaja on vastuuhenkilö tilan käyttöön liittyen. Varaajan tulee olla täysi-ikäinen.

2. Tilan varaus edellyttää varaajan yhteystietojen luovuttamista.

3. Varattavassa tilassa järjestettävä tilaisuus ei lähtökohtaisesti saa häiritä muuta toimipisteen toimintaa, asiakkaita tai käyttäjiä. Melua tai häiriötä aiheuttavista yleisötilaisuuksista sovitaan tapauskohtaisesti tilan haltijan ja tarvittaessa viranomaisten kanssa.

  4. Varattavassa tilassa järjestettävän tilaisuuden sisältö tai luonne ei voi olla ristiriidassa Suomen lain kanssa tai hyvän tavan vastainen. Tiloja ei vuokrata rasistiseen tai ihmisryhmiä syrjivään toimintaan eikä vaalikaranteenin aikana yksittäisten puolueiden yleisötilaisuuksiin.

  5. Teuvan kunnalla on tarvittaessa ja harkintansa mukaan oikeus evätä varaajan pääsy tilaan tai keskeyttää tilassa järjestettävä tilaisuus, mikäli ilmenee, että edellä mainittuja sääntöjä rikotaan tai on rikottu.

  6. Tilaan merkittyä maksimihenkilömäärää ei saa ylittää.

  7. Maksullisten tilojen osalta varaus ja lisäpalvelut maksetaan varauksen yhteydessä tilavarausjärjestelmässä.

  8. Mahdollisesta muusta kuin varaukseen määritellystä käytöstä aiheutuneet kulut (esim. vartiointi-, järjestely- ja siivouskulut) laskutetaan tilan varaajalta.

  9. Varauksen peruutus tulee tehdä 3 vuorokautta ennen varausta. Peruuttamatta jääneistä varauksista ei tehdä palautuksia. Maksun palauttamisesta perimme aiheutuneet kulut kuten maksunvälityspalkkion.

  10. Varauksen hinta määräytyy voimassa olevan hinnaston perusteella. Tilan hinta ilmoitetaan kohteen tiedoista.

  11. Kulkuoikeus tilaan mahdollistetaan kohteesta riippuen joko asiakaspalvelijan toimesta tai omatoimikulkuna. Kulkuoikeutta ei saa luovuttaa ulkopuolisille. Varausvahvistuksen yhteydessä varaaja saa tilan kulkuohjeet sekä yhteystiedot ongelmatilanteita varten.

  12. Varaajan vastuulla on huolehtia mahdolliset viranomaisluvat (mm. turvallisuus- sekä pelastussuunnitelmat), mikäli tilaisuuden luonne ja kävijämäärä sitä edellyttävät. Varaaja tutustuu kiinteistöön ja sen turvallisuuskäytäntöihin käytön alkaessa.

  13. Varattu tila kalusteineen on varaajan käytettävissä varauksessa määriteltynä aikana. Varaaja voi käyttää tilaesittelyssä mainittua varustusta. Osassa kohteita on käytössä kunnan avoin vierailijaverkko.

  14. Tilat tulee jättää käytön jälkeen siihen kuntoon kuin ne olivat vuokrauksen alkaessa. Mahdollisten alkuvalmistelujen ja loppusiivouksen tulee sisältyä varattuun aikaan.

  15. Tiloissa tulee noudattaa tilan turvallisuusohjeita. Lähtiessä tulee varmistaa, että ovet ja ikkunat on suljettu sekä valaistus sammutettu.

  16. Varaaja on korvausvelvollinen, mikäli tilan käyttäjät aiheuttavat vahinkoa kiinteistölle tai irtaimistolle. Vahingoista on ilmoitettava välittömästi kunta@teuva.fi ja kiireellisissä tapauksissa päivystävälle talonmiehelle numeroon: 050 386 4614.

LIIKUNTASALIT (Syreeni, Yhtenäiskoulu, Perälän koulu ja Äystön koulu)
  • Salissa janojuomana vesi.
  • Harjoitusvälineet tulee palauttaa omille paikoilleen.
  • Liikunta vuoroilla saliin ainoastaan sisäkengillä.
  • Varaaja huolehtii tilasta irtoroskat roskikseen ja poistaa tahrat.
  • Koulun EA-tarvikkeet ovat tarkoitettu vain koulun käyttöön. Tilan varanneella täytyy olla omat EA-tarvikkeet mukana.


  • KOTITALOUSLUOKAT
  • Varaaja pesee ja laitaa kaikki käyttämänsä astiat/työvälineet/tavarat ym. oikeille paikoilleen. Puhdistaa pinnat siivousliinalla ja oikealla pesuaineella (pöytäsuihke ja liesisuihke).
  • Poistaa irtoroskat ja puhdista lattiat kuivalla mopilla ja/tai kihvelillä ja harjalla. Mahdolliset roiskeet poistetaan nihkeällä mopilla pöytäsuihketta apuna käyttäen. Roskat kerätään yhteen jätesäkkiin, joka jätetään luokkaan, luokan oven viereen.
  • 3. Koulun EA-tarvikkeet ovat tarkoitettu vain koulun käyttöön. Tilan varanneella pitää olla omat EA-tarvikkeet mukana.


  • ORRELA
  • Kaikki varaajan tuomat tavarat on vietävä pois ennen vuokra-ajan päättymistä (esim. elintarvikkeet, astiat).
  • Vartiointiliikkeen työvuoro suunnittelun vuoksi on varaajan ilmoitettava tarkka aika, jolloin tiloista poistutaan. Yöpyminen tiloissa on kielletty.
  • Varaaja vastaa palkkaamiensa työntekijöiden (esim. pitopalvelu, orkesteri) toiminnasta kuin omastaan.
  • Vuokra-ajan päättyessä varaaja vie roskat ulkoastioihin.

  • Kokous- ja Juhlatilat

    Liikunta

    Opetus ja työpisteet

    Uimakoulut

    Omat varaukset