Kankaanpään kaupunki mahdollistaa tilojen vuokraamisen ja varaamisen kuntalaisten, yhdistysten ja yritysten käyttöön. Kankaanpään kaupunki noudattaa tilavarauksissaan seuraavia ehtoja, joita täydennetään tilakohtaisin ehdoin.

1. Tilan varaaja on vastuuhenkilö tilan käyttöön liittyen. Varaajan tulee olla täysi-ikäinen.

2. Tilan varaus edellyttää varaajan yhteystietojen luovuttamista.

3. Varattavassa tilassa järjestettävä tilaisuus ei lähtökohtaisesti saa häiritä muuta toimipisteen toimintaa, asiakkaita tai käyttäjiä. Melua tai häiriötä aiheuttavista yleisötilaisuuksista sovitaan tapauskohtaisesti tilan haltijan ja tarvittaessa viranomaisten kanssa.

4. Varattavassa tilassa järjestettävän tilaisuuden sisältö tai luonne ei voi olla ristiriidassa Suomen lain kanssa tai hyvän tavan vastainen. Tiloja ei vuokrata rasistiseen tai ihmisryhmiä syrjivään toimintaan.

5. Kankaanpään kaupungilla on tarvittaessa ja harkintansa mukaan oikeus evätä varaajan pääsy tilaan tai keskeyttää tilassa järjestettävä tilaisuus, mikäli ilmenee, että edellä mainittuja sääntöjä rikotaan tai on rikottu.

6. Maksullisten tilojen osalta varaus ja lisäpalvelut maksetaan varauksen yhteydessä tilavarausjärjestelmässä.

7. Mahdollisesta muusta kuin varaukseen määritellystä käytöstä aiheutuneet kulut (esim. vartiointi-, järjestely- ja siivouskulut) laskutetaan tilan varaajalta.

8. Varauksen peruutus tulee tehdä 2 vuorokautta ennen varausta. Peruuttamatta jääneistä varauksista ei tehdä palautuksia. Maksun palauttamisesta perimme aiheutuneet kulut kuten maksunvälityspalkkion.

9. Varauksen hinta määräytyy voimassa olevan hinnaston perusteella. Tilan hinta ilmoitetaan kohteen tiedoista.

10. Kulkuoikeus tilaan mahdollistetaan omatoimikulkuna. Kulkuoikeutta ei saa luovuttaa ulkopuolisille. Varausvahvistuksen yhteydessä varaaja saa tilan kulkuohjeet sekä yhteystiedot ongelmatilanteita varten.

11. Varaajan vastuulla on huolehtia mahdolliset viranomaisluvat (mm. turvallisuus- sekä pelastussuunnitelmat), mikäli tilaisuuden luonne ja kävijämäärä sitä edellyttävät. Varaaja tutustuu kiinteistöön ja sen turvallisuuskäytäntöihin käytön alkaessa.

12. Varattu tila kalusteineen on varaajan käytettävissä varauksessa määriteltynä aikana. Varaaja voi käyttää tilasta löytyvää varustusta.

13. Tilat tulee jättää käytön jälkeen siihen kuntoon kuin ne olivat vuokrauksen alkaessa. Mahdollisten alkuvalmistelujen ja loppusiivouksen tulee sisältyä varattuun aikaan.

14. Tiloissa tulee noudattaa tilan turvallisuusohjeita. Lähtiessä tulee varmistaa, että ovet ja ikkunat on suljettu sekä valaistus sammutettu.

15. Varaaja on korvausvelvollinen, mikäli tilan käyttäjät aiheuttavat vahinkoa kiinteistölle tai irtaimistolle. Vahingoista on ilmoitettava välittömästi kirjaamo.tekninen@kankaanpaa.fi ja kiireellisissä tapauksissa päivystäjälle numeroon: 044 578 1923.


OHJEITA YHDISTYKSILLE

Yhdistyshinnastoa käyttäessäsi vahvistat, että:

- tilaisuus järjestetään yhdistyksen toimesta.

- tilaisuudessa ei peritä pääsymaksua eikä muutakaan varainkeruuksi luettavaa maksua.


Poikkeuksena:

- Omakustanteinen tarjoilu (jolloin yhdistykselle ei jää mitään tuloa), arpojen myynti ja lahjoitusten vastaanotto ovat sallittuja.

- Mikäli ilmenee, ettei yhdistys ole noudattanut yllämainittuja sääntöjä peritään yhdistykseltä takautuvasti tilavuokra.


Etusivu

Juhlatila

Pesuhalli

Omat varaukset